Terve! Olen Miia Peltola, aloitteleva etelävenäjänpaimenkoira- ja shibakasvattaja Maskusta Varsinais-Suomesta. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni avopuolisoni Erno ja kaksi pientä poikaamme. Karvaista laumaa on kertynyt 3 kissan ja 6 koiran verran. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Shiba ry:n, Suomen Etelävenäjänpaimenkoirat ry:n sekä Suomen Seurakoira yhdistyksen jäsen. 

Koirat tai oikeastaan eläimet ovat kuuluneet elämääni syntymästäni lähtien ja maalla asuminen mahdollisti tutustumiseni jos jonkinlaiseen kotieläimeen. Naapuruston eläimet tuli hoidettua joka päivä, lehmistä kissoihin asti. Yksikään naapuruston koira ei päässyt meidän postilaatikon ohi minun huomaamattani. Olin aina valmiina tien päässä kysymässä, josko saisin silittää koiraa. :) Isäni metsästysharrastuksen vuoksi kotoani on aina löytynyt suomenajokoiria ja sellainen vanhemmiltani löytyy edelleenkin. Mankumisestani huolimatta en saanut koskaan itselleni "seurakoiraa", joten uhosin hankkivani sellaisen heti kun muutan omaan kotiin.

No näin ei ihan käynyt. Pari vuotta asuin ilman lemmikkiä, kunnes hankin kaksi maatiaiskissanpentua Lakun ja Röllin. Tytöt asustelevat sisäkissoina ja nautiskelevat seniorivuosistaan. Tytöt täyttivät kesällä jo 10 vuotta.

Opiskelut suoritettuamme, muutimme vuokralle omakotitaloon 2004. Nyt vihdoinkin ympäristö ja ajankohta oli sopiva koiralle, joten taloomme saapui rottweilerin ja etelävenäjänpaimenkoira uros Jator. Bongasimme myynti-ilmoituksen jossa suomalainen nainen myi miksauspentuetta Virossa ja koska olin aina pitänyt rotikoista, niin päätimme ottaa yhteyttä. Muutamaa viikkoa myöhemmin saapui Suomeen 12 viikkoinen pörröpää Jator. Etelävenäjänpaimenkoirista en tässä vaiheessa vielä tiennyt mitään, mutta eräät evp-omistajat bongasivat minut koirafoorumeilta esittelemästä pentuamme ja siitä se tutustuminen evp:n alkoi.

Asuttuamme reilun vuoden verran vuokralla omakotitalossa, päätimme vihdoinkin ostaa oman talon ja siitä sitten päädyimme Mellilään. Muuton myötä kaipasimme Jatorille kaveria pitämään seuraa työpäiviemme ajaksi, ja jokainen on varmasti joskus tykännyt saksanpaimenkoirista, joten sen myötä taloomme muutti saksanpaimenkoira miksaus Rondo (pentueen isää ei tiedetä, mutta riistavietin, haukkumisen ja luonteensa vuoksi epäilen isäksi kenties karhukoiraa). Pojista on vuosien saatossa tullut parhaimmat ystävykset ja he asustavatkin 24h samassa tarhassa.

Hiirten vallatessa taloamme ja sisäkissojen loikoillessa punkissaan tarvittiin taloomme oikeaa hiirikissaa, joka tietää mitä hiirille kuuluu tehdä ja myös hoitaa hommansa, 2006 muutti taloomme kollipoika Hessu-Esa.

Jatorin myötä tutustuimme siis etelävenäjänpaimenkoiraan rotuna sekä evp omistajiin. Kävimme lähistöllä järjestetyssä evp tapaamisessa tutustumassa moneen upeaan koiraan. Mieleenpainuvin ja yksi hienoimmista etskuista joita olen nähnyt oli Inglisilm Imperial Iwan eli tutummin Iksu. Siitä se homma taas lähti ja aito evp oli saatava. Kahden aktiivisen evp harrastajien Liisan ja Markun avustuksella hankimme Venäjältä Vladivostokista etelävenäjänpaimenkoira nartun Rusan vuonna 2006. Rusa tulee yhdestä kuuluisammista evp kenneleistä nimeltä Veter Tavrii. Rusan isä, Veter Tavrii Baron, oli kuuma nimi näyttelyrintamalla siihen aikaan, etenkin normaalista poikkeavan harmaan värinsä vuoksi. Baron on yksi upeimmista etelävenäjänpaimenkoirista jo edesmenneen Iwanin lisäksi joita olen nähnyt.

Rusa toi tullessaan myös vaatimuksia ympäristölle. Se tarvitsi ison aidatun alueen toteuttaakseen vaistojaan ja tontiltamme löytyikin 5000m2 aidattu juoksutusalue koirille sekä pienemmät "pommivarmat" päivätarhat työpäivien ajaksi.

Sekarotuiset koirat hankimme alunperin ihan seurakoiriksi ja lenkkikavereiksi, Rusa otettiin vartiokoiraksi. Rusan myötä lähdin sitten koulutuskentillekkin treenailemaan perusjuttuja. Näyttelytouhut alkoivat myös kiinnostamaan ja kuinka ollakkaan löysin itseni pian seisomassa kehässä keskenkasvuisen evp:n kanssa. Alku olikin kivikkoinen ja pian sain huomata mitä on näyttelyissä käyminen turkkirodun kanssa, jonka turkki ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt näyttelyitä ajatellen. Arvostelut oli kaikinpuolin hyviä aina, ei mitään rakenteellista vikaa, hampaat ja purenta täydellisiä, luonne kohdallaan ja liikettä on aina kehuttu erinomaiseksi, mutta se turkki... "not show quality". No mahtavaa reissuseuraa löytäneenä (kiitos Kirsi seurasta :D ) käytiin ahkerasti näyttelyissä niin Suomessa, Virossa, Liettuassa, Latviassa ja Venäjälläkin. Omat haasteensa näyttelyihin toi ja tuo edelleenkin Rusan koira-aggressiivisuus. Rusa ei koskaan ole osoittanut aggressiivisuutta ihmistä kohtaan reviirinsä ulkopuolella, mutta vieraita koiria se ei siedä lainkaan. Päätin jättää Rusan hetkeksi kotiin kasvamaan henkisesti ja turkin kehittyminen ei olisi myöskään pahasta. Tauon myötä ymmärsin myös sen, että jos Rusan kanssa näyttelyissä käynti on minulle raskasta niin mitä se onkaan itse koiralle... Tuskin se siitä ainakaan nauttii, joten päätin ettei tämä ympäristö ole Rusalle se oikea paikka vaikka se olisikin varsin hieno yksilö rotuansa edustamaan. Etelävenäjänpaimenkoira vaatii vielä tällä hetkellä joko läpäistyn luonnetestin taikka käyttötuloksen Suomen valioksi tullakseen, joten päätimme kokeilla miten Rusa suoriutuu luonnetestistä. Luonnetesti oli pisteiltään suuren suuri yllätys, käytökseltään se taas toimi niin kuin normaalistikkin. Rusa suoritui luonnetestistä pistein 160, mihin ei vielä kukaan testatuista etelävenäjänpaimenkoirista ole yltänyt. Tuomarit olivat erittäin tyytyväisiä ja kehuivat Rusan todella varmaa ja tasapainoista käytöstä tilanteessa kuin tilanteessa. Testin tulos oli hieno juttu! :) Rusaa ei siis enää tulla näkemään näyttelyissä ihan siinä mittakaavassa mitä olin alunperin ajatellut. Saatamme pyörähtää vielä muutamissa näytelmissä vuosittain, mutta pääasiallisesti se hoitaa sitä työtä johon se on alunperinkin luotu eli vartiointia. Tämä on sen työ ja sitä se nautti sekä hoitaa sen moitteetta.

Rusan tultua taloon, aloin aktiivisemmin touhuamaan rodun ympärillä sekä seuraamaan evp:tä ympäri maailmaa. Evp:n vähyyden vuoksi on helppo tunnistaa niin koirat kuin omistajatkin jotka hiukankin esillä jossain ovat, siltikin Venäjällä sekä Ukrainassa on vielä paljon sellaista mistä me "ulkomaalaiset" emme tiedä mitään. Kielimuuri sekä maiden kehitystaso (monissa paikoissa ei vieläkään ole puhelinta netistä nyt puhumattakaan) on sen verran eri, että tämä näkyvillä oleva evp porukka on vasta pintaraapaisua siitä mitä tuolta naapurimaasta olisi mahdollisuus löytää, kun vaan saa siihen sopivat avaimet käteensä. Sen vuoksi olenkin pitänyt aktiivisesti yhteyttä ulkomaisiiin evp omistajiin sekä kasvattajiin ja olen saanut kullan arvoisia tietoja sekä taitoja heidän kauttaan. Vuodet vierivät ja toista evp:tä olen etsinyt kokoajan, mutta tieto luo myös lisää vaativuustasoa, enkä mieleistäni koiraa ole vielä löytänyt ja liian monta kertaa on joku tietty yhdistelmä jäänyt toteutumatta, mistä olisin pennun ottanut. Tai jos löytyy mieleinen koira niin sukutaulu on liian tavallinen. Mutta katsotaan koska työ tuottaa tulosta. Minulla on aikaa odottaa enkä aio tyytyä kakkosvaihtoehtoihin.

Ison koiran kanssa näyttelyissä kierrettyäni aloin haaveilemaan pienestä koirasta, mikä olisi näppärämpi kuljettaa mukana eikä tarvitse raahata talon kokoista metallihäkkiä puhumattakaan 50 kiloista kiukkuista koiraa perässään. Rusa on kuitenkin saanut minut nauttimaan siitä haasteellisuudesta ja se on näyttänyt miten erilaisia koiria maa päällään kantaa. Evp ei ole mitenkään samanlainen kuin yksikään tapaamani muu koirarotu. Sen omistautuminen omaa perhettä kohtaan, itsenäisyys ja sen todella erityinen sekä vaativa ajatusmaailma ovat jotain mikä jaksaa kiehtoa päivä toisensa jälkeen. En usko että monikaan rotu pystyy tekemään minuun näin suuren vaikutuksen kuin evp. Siinä siis vaativuustasoa pienelle rodulle kerrakseen. :) Kaipasin rodulta haasteellisuutta, itsenäisyyttä, säänkestävyyttä ja perusterveyttä. Nämä ominaisuudet sulkivat monia monia rotuja pois heti kättelyssä. Mieleeni tuli shiba, johon ensimmäisen kerran törmäsin vuonna 2005. Ihastuin rodun erilaiseen ulkonäköön ja harkitsin jo silloin hankkivani sellaisen, mutta koska tarkoituksena oli hankkia Jatorille kaveri ulkokoiraksi, niin jätin kaikki pienet rodut pois laskuista. Nyt oli kuitenkin aika kaivella shibat esille ja kuinka ollakkaan sen rotukuvaus kuulosti hyvinkin mielenkiintoiselta. Suomesta shibaa voi joutua odottelemaan pitkään, joten päätin heti alusta lähtien etsiä pentua ulkomailta. Otin yhteyttä muutamaan kasvattajaan, juteltiin rodusta ja kyselin koirien taustoista mahdollisimman paljon. Lopulta vuonna 2008 tieni vei kennel Lorendaleen ja lähdimme hakemaan Tessan Ruotsista.

Tessa on alusta lähtien ollut todella sähäkkä pieni kettu ja se on todellakin osoittanut olevansa itsepäinen sekä haasteellinen. :D Tessan myötä hurahdin rotuun täysin ja shiban luonne sopii hyvin vaatimuksiini. Tessan kanssa metsästettiin junnusertejä ulkomailta, mutta perheenlisäyksen vuoksi jäi se viimeinen serti hankkimatta ja samaten junnuvalion tittelit neljästä maasta. :( Tessan tultua tiesin, että tässä on se pieni rotu mitä voisin kuvitella joskus jopa kasvattavani, joten seuraavaksi alkoi kova taustatyö shiba urosta etsittäessä. Ja seuraava tie vei Tsekkeihin, kennel Z Volenského Dvoraan, josta haimme pulleron pojan Lucan. Lucan kanssa olemme käyneet treenailemassa näyttelykäyttäytymistä muutamissa mätsärissä ja junnuiän täytyttyä olisi tarkoitus mennä virallisiin näyttelyihin pyörähtämään.

Ensimmäinen Thrillseekers pentue näki päivänvalon kesällä 2010, josta sijoitukseen meni narttupentu Avalanche alias Moji. Moji on erittäin lupaava pikkutytteli, jota kohta puolin näemme muutamissa pentunäyttelyissä ja junnuikään päästäessä alkavat myös kierrokset virallisissa näyttelyissä.

Tällä porukalla pyöritämme arkeamme sekä tulevaisuudessa toivon työni tuottavan tulosta jotta maailmalle lähtisi vielä monet laadukkaat kennel Thrillseekersin koiranpennut. Kasvatustyöni osiosta löytyy enemmän tietoa kasvatustyöni tavoitteista ja periaatteista sekä toiveistani Thrillseeers pentuja harkitseville. Rotujen omissa osioissa on tietoja niin roduista kuin niiden vaatimuksistakin.

Tervetuloa tutustumaan meihin, koiriimme ja tiloihimme!

Miia


Hello!

I'm Miia Peltola, southrussian shepherd and shiba breeder from Masku, Finland. My family consist of me, my husband Erno and our two little sons. Our other family members are 3 cats and 6 dogs (one dog lives with my friend). I'm member of Finnish Kennel Club, Finnish Shiba association and Finnish Southrussian Ovcharka association.



 

Dogs, or indeed, all animals have been in my life from an early age. I have taking care of my neigbours animals from cows to hamsters and my parents have always had and has nowadays finnish hounds. 

My first own animals came from 9 years ago, two female cats. Old girls spending their senior years hunting mouses and lying in our sofas. :) Cats life. :D

 

My studies ended and we moved to countryside and it was time to take a dog in the house. Our first dog came 2004 from Estonia, rottweiler-southrussian shepherd mix male called Jator. That was my first touch to this extremely interesting and rare breed southrussian ovcharka.



We lived one year in rented house, and then we decided to buy house for us and we moved again. Our days at work was long so we wanted to take friend for Jator and 2005 came german shepherd mix called Rondo to our house. From that day, boys have been best friends and they live together 24h/day.



Our sweet cat ladies don´t understand nothing about mouses, so we needed real cat in the house and then came male Hessu-Esa.



Through Jator we started to search more information about SROs (southrussian shepherds) and we met great people around this breed from Finland. Finnish people arranged SRO meeting near us, and we went to the meeting with Jator and I saw maybe the most beautiful SRO as I have ever seen in live, Inglisilm Imperial Iwan alias Iksu. I was so sold to that unbeliavable breed. So our trip started, and with couple finnish persons help (Markku and Liisa) we get our first real SRO, Veter Tavrii Rusalochka, from Kennel Veter Tavrii Vladivostok Russia. Rusca came 2006 and she was daughter from Russians most popular SRO male, Veter Tavrii Baron. Baron is another fantastic male what I have ever seen. I´m so pleased to have his daughter living with us.

 



When Rusca came, she needed fenced area where she can do her work, guarding, without dangerous situations with the strangers, so we did 5000m2 big fenced are for dogs and we had also few smaller cages.

 

Our first dogs came from pets, just family dogs but Rusca came to guard our property. But then show business started to interest me and soon I was standing in the ring with my SRO. Our start didn´t go well, Rusca has always excellent judgements. She has good character, excellent structure, amazing movements, perfect bite and teeths... all other was excellent but her coat. Her coat needed time to develop, so she was too young for good placements in the shows. But still we travelled in Finland, Latvia, Lithuanian, Russia.... Next big issua is that Rusca is hihgly aggressive towards strange dogs and shows made her big stress (also to me). I had to do decission to leave Rusca at home to do guarding work, what she loves and what is best work for her.

So we take a break from shows, but I wanted to do something with Rusca... I took him to finnish character test. SRO have to pass character test to get Finnish Champion tittle. Character test was suprise to us. Rusca passed it with 160 points what is the highest points what SROs have ever get from that test. :) We are so proud about her. :) Judges praised Rusca that she has excellent balanced character for this breed. But as I told earlier, you will not see Rusca in shows as much as I had planned but we will go few shows in a year.

When Rusca came to our family, I started to work around this breed a lot, in Finland and also all over the world. Because of small amount of these dogs, is easy to know people and their dogs. But big problem is the language and differences between countries (every people doesn´t have internet or phone in Russia or Ukraine) so we see just certain dogs and kennels in public. I´m sure that there is lot of material what we won´t know yet, and it takes lot of time and resources to find right people and those dogs. That is the reason why I have done lot of work to be active with this breed and I have met lot of great persons, SRO breeders and owners who gives me information and their own experiences from this amazing breed. Í'm grateful to them and everyday I learn something new from them. :) Years flies and I'm still searching another great SRO for me. I have founded some good combinations sometimes, but puppies didn´t came, or when I saw great looking combination, their pedigree was too ordinary for me. But lets see when get results, I have time and I don't want second choices. :)

When I was travelling in shows with the big dog, I started to dream about smaller dogs which will be easier to carry with me. But still I didn't wanted too easy dog, I want some challenge. The breed must be health, weatherproof and it must have some attitude. Then I remembered breed from past... Shiba... I have seen that small dog first time in 2005 when I was searching second dog for us. I liked a lot about shibas look but because we searched friend to Jator, I didn´t wanted to take any small dogs. But now I checked the breed standard again and this sounded good for me. I took contact to few breeders, talked about this breed and then I was sure, shiba is my small breed. In Finland people could have to wait few years to get shiba, so I started to look around foreign breeders. Then I found kennel Lorendale from Sweden and soon we travelled to pick up Lorendale Lets Dance alias Tessa in 2008.



Tessa has been really interesting dog straight from beginning and I knew that this is the breed what I have searched. These small foxes has characters what I like a lot. We travelled a lot in shows with Tessa and soon I felt that this will be my another breed. I started to do some work with the next shiba, I wanted to import some new bloodlines to Finland and I founded it from Czech, kennel Volenskeho Dvora. There came our sweet and handsome boy Orinoko, alias Luca. Lucas show careed starts soon, so we will meet in shows. :)



Our first litter borned in summer 2010 and I left one female to me, Thrillseekers Avalanche. She lives with my friend Henriikka Rapila, and you will hear about Moji in the future. She´s really promising female and I have big plans for her. We wait her junior age for now, maybe we practise some show behave in few puppy shows first but soon we will see her in official shows also.



This is our family! Welcome to meet us, our dogs and our home! :)

Miia

2010-2012