Terve! Olen Miia Peltola, aloitteleva etelävenäjänpaimenkoira- ja shibakasvattaja Mellilästä Varsinais-Suomesta. Kohta puolin pakkaamme tavaramme ja muutamme uuteen kotiimme Maskuun. Perheeseemme kuuluu minun lisäkseni avopuolisoni Erno ja pieni poikamme Otto. Karvaista laumaa on kertynyt 3 kissan ja 5 koiran verran.

Koirat tai oikeastaan eläimet ovat kuuluneet elämääni syntymästäni lähtien ja maalla asuminen mahdollisti tutustumiseni jos jonkinlaiseen kotieläimeen. Naapuruston eläimet tuli hoidettua joka päivä, lehmistä kissoihin asti. Yksikään naapuruston koira ei päässyt meidän postilaatikon ohi minun huomaamattani. Olin aina valmiina tien päässä kysymässä, josko saisin silittää koiraa. :) Isäni metsästysharrastuksen vuoksi kotoani on aina löytynyt suomenajokoiria ja sellainen vanhemmiltani löytyy edelleenkin. Mankumisestani huolimatta en saanut koskaan itselleni "seurakoiraa", joten uhosin hankkivani sellaisen heti kun muutan omaan kotiin.

No näin ei ihan käynyt. Pari vuotta asuin ilman lemmikkiä, kunnes hankin kaksi maatiaiskissanpentua Lakun ja Röllin. Tytöt asustelevat sisäkissoina ja nautiskelevat seniorivuosistaan. Tytöt täyttävät kesällä jo 9 vuotta.

Opiskelut suoritettuamme, muutimme vuokralle omakotitaloon 2004. Nyt vihdoinkin ympäristö ja ajankohta oli sopiva koiralle, joten taloomme saapui rottweilerin ja etelävenäjänpaimenkoira uros Jator. Bongasimme myynti-ilmoituksen jossa suomalainen nainen myi miksauspentuetta Virossa ja koska olin aina pitänyt rotikoista, niin päätimme ottaa yhteyttä. Muutamaa viikkoa myöhemmin saapui Suomeen 12 viikkoinen pörröpää Jator. Etelävenäjänpaimenkoirista en tässä vaiheessa vielä tiennyt mitään, mutta eräät evp-omistajat bongasivat minut koirafoorumeilta esittelemästä pentuamme ja siitä se tutustuminen evp:n alkoi.

Asuttuamme reilun vuoden verran vuokralla omakotitalossa, päätimme vihdoinkin ostaa oman talon ja siitä sitten päädyimme tänne Mellilään. Muuton myötä kaipasimme Jatorille kaveria pitämään seuraa työpäiviemme ajaksi, ja jokainen on varmasti joskus tykännyt saksanpaimenkoirista, joten sen myötä taloomme muutti saksanpaimenkoira miksaus Rondo (pentueen isää ei tiedetä, mutta riistavietin, haukkumisen ja luonteensa vuoksi epäilen isäksi kenties karhukoiraa). Pojista on vuosien saatossa tullut parhaimmat ystävykset ja he asustavatkin 24h samassa tarhassa.

Hiirten vallatessa taloamme ja sisäkissojen loikoillessa punkissaan tarvittiin taloomme oikeaa hiirikissaa, joka tietää mitä hiirille kuuluu tehdä ja myös hoitaa hommansa, 2006 muutti taloomme kollipoika Hessu-Esa.

Jatorin myötä tutustuimme siis etelävenäjänpaimenkoiraan rotuna sekä evp omistajiin. Kävimme lähistöllä järjestetyssä evp tapaamisessa tutustumassa moneen upeaan koiraan. Mieleenpainuvin ja yksi hienoimmista etskuista joita olen nähnyt oli Inglisilm Imperial Iwan eli tutummin Iksu. Siitä se homma taas lähti ja aito evp oli saatava. Kahden aktiivisen evp harrastajien Liisan ja Markun avustuksella hankimme Venäjältä Vladivostokista etelävenäjänpaimenkoira nartun Rusan vuonna 2006. Rusa tulee yhdestä kuuluisammista evp kenneleistä nimeltä Veter Tavrii. Rusan isä, Veter Tavrii Baron, oli kuuma nimi näyttelyrintamalla siihen aikaan, etenkin normaalista poikkeavan harmaan värinsä vuoksi. Baron on yksi upeimmista etelävenäjänpaimenkoirista jo edesmenneen Iwanin lisäksi joita olen nähnyt.

Rusa toi tullessaan myös vaatimuksia ympäristölle. Se tarvitsi ison aidatun alueen toteuttaakseen vaistojaan ja nyt tontiltamme löytyykin 5000m2 aidattu juoksutusalue koirille sekä pienemmät "pommivarmat" päivätarhat työpäivien ajaksi.

Sekarotuiset koirat hankimme alunperin ihan seurakoiriksi ja lenkkikavereiksi, Rusa otettiin vartiokoiraksi. Rusan myötä lähdin sitten koulutuskentillekkin treenailemaan perusjuttuja. Näyttelytouhut alkoivat myös kiinnostamaan ja kuinka ollakkaan löysin itseni pian seisomassa kehässä keskenkasvuisen evp:n kanssa. Alku olikin kivikkoinen ja pian sain huomata mitä on näyttelyissä käyminen turkkirodun kanssa, jonka turkki ei ole vielä tarpeeksi kehittynyt näyttelyitä ajatellen. Arvostelut oli kaikinpuolin hyviä aina, ei mitään rakenteellista vikaa, hampaat ja purenta täydellisiä, luonne kohdallaan ja liikkettä on aina kehuttu erinomaiseksi, mutta se turkki... "not show quality". No mahtavaa reissuseuraa löytäneenä (kiitos Kirsi seurasta :D ) käytiin ahkerasti näyttelyissä niin Suomessa, Virossa, Liettuassa, Latviassa ja Venäjälläkin. Omat haasteensa näyttelyihin toi ja tuo edelleenkin Rusan koira-aggressiivisuus. Rusa ei koskaan ole osoittanut aggressiivisuutta ihmistä kohtaan reviirinsä ulkopuolella, mutta vieraita koiria se ei siedä lainkaan. Päätin jäättää Rusan hetkeksi kotiin kasvamaan henkisesti ja turkin kehittyminen ei olisi myöskään pahasta. Tauon myötä ymmärsin myös sen, että jos Rusan kanssa näyttelyissä käynti on minulle raskasta niin mitä se onkaan itse koiralle... Tuskin se siitä ainakaan nauttii, joten päätin ettei tämä ympäristö ole Rusalle se oikea paikka vaikka se olisikin varsin hieno yksilö rotuansa edustamaan. Etelävenäjänpaimenkoira vaatii vielä tällä hetkellä joko läpäistyn luonnetestin taikka käyttötuloksen Suomen valioksi tullakseen, joten päätimme kokeilla miten Rusa suoriutuu luonnetestistä. Luonnetesti oli pisteiltään suuren suuri yllätys, käytökseltään se taas toimi niin kuin normaalistikkin. Rusa suoritui luonnetestistä pistein 160, mihin ei vielä kukaan testatuista etelävenäjänpaimenkoirista ole yltänyt. Tuomarit olivat erittäin tyytyväisiä ja kehuivat Rusan todella varmaa ja tasapainoista käytöstä tilanteessa kuin tilanteessa. Testin tulos oli hieno juttu! :) Rusaa ei siis enää tulla näkemään näyttelyissä ihan siinä mittakaavassa mitä olin alunperin ajatellut. Saatamme pyörähtää vielä muutamissa näytelmissä vuosittain, mutta pääasiallisesti se hoitaa sitä työtä johon se on alunperinkin luotu eli vartiointia. Tämä on sen työ ja sitä se nautti sekä hoitaa sen moitteetta.

Rusan tultua taloon, aloin aktiivisemmin touhuamaan rodun ympärillä sekä seuraamaan evp:tä ympäri maailmaa. Evp:n vähyyden vuoksi on helppo tunnistaa niin koirat kuin omistajatkin jotka hiukankin esillä jossain ovat, siltikin Venäjällä sekä Ukrainassa on vielä paljon sellaista mistä me "ulkomaalaiset" emme tiedä mitään. Kielimuuri sekä maiden kehitystaso (monissa paikoissa ei vieläkään ole puhelinta netistä nyt puhumattakaan) on sen verran eri, että tämä näkyvillä oleva evp porukka on vasta pintaraapaisua siitä mitä tuolta naapurimaasta olisi mahdollisuus löytää, kun vaan saa siihen sopivat avaimet käteensä. Sen vuoksi olenkin pitänyt aktiivisesti yhteyttä ulkomaisiiin evp omistajiin sekä kasvattajiin ja olen saanut kullan arvoisia tietoja sekä taitoja heidän kauttaan. Vuodet vierivät ja toista evp:tä olen etsinyt kokoajan, mutta tieto luo myös lisää vaativuustasoa, enkä mieleistäni koiraa ole vielä löytänyt ja liian monta kertaa on joku tietty yhdistelmä jäänyt toteutumatta, mistä olisin pennun ottanut. Tai jos löytyy mieleinen koira niin sukutaulu on liian tavallinen. Mutta katsotaan koska työ tuottaa tulosta. Minulla on aikaa odottaa enkä aio tyytyä kakkosvaihtoehtoihin.

Ison koiran kanssa näyttelyissä kierrettyäni aloin haaveilemaan pienestä koirasta, mikä olisi näppärämpi kuljettaa mukana eikä tarvitse raahata talon kokoista metallihäkkiä puhumattakaan 50 kiloista kiukkuista koiraa perässään. Rusa on kuitenkin saanut minut nauttimaan siitä haasteellisuudesta ja se on näyttänyt miten erilaisia koiria maa päällään kantaa. Evp ei ole mitenkään samanlainen kuin yksikään tapaamani muu koirarotu. Sen omistautuminen omaa perhettä kohtaan, itsenäisyys ja sen todella erityinen sekä vaativa ajatusmaailma ovat jotain mikä jaksaa kiehtoa päivä toisensa jälkeen. En usko että monikaan rotu pystyy tekemään minuun näin suuren vaikutuksen kuin evp. Siinä siis vaativuustasoa pienelle rodulle kerrakseen. :) Kaipasin rodulta haasteellisuutta, itsenäisyyttä, säänkestävyyttä ja perusterveyttä. Nämä ominaisuudet sulkivat monia monia rotuja pois heti kättelyssä. Mieleeni tuli shiba, johon ensimmäisen kerran törmäsin vuonna 2005. Ihastuin rodun erilaiseen ulkonäköön ja harkitsin jo silloin hankkivani sellaisen, mutta koska tarkoituksena oli hankkia Jatorille kaveri ulkokoiraksi, niin jätin kaikki pienet rodut pois laskuista. Nyt oli kuitenkin aika kaivella shibat esille ja kuinka ollakkaan sen rotukuvaus kuulosti hyvinkin mielenkiintoiselta. Suomesta shibaa voi joutua odottelemaan pitkään, joten päätin heti alusta lähtien etsiä pentua ulkomailta. Otin yhteyttä muutamaan kasvattajaan, juteltiin rodusta ja kyselin koirien taustoista mahdollisimman paljon. Lopulta vuonna 2008 tieni vei kennel Lorendaleen ja lähdimme hakemaan Tessan Ruotsista.

Tessa on alusta lähtien ollut todella sähäkkä pieni kettu ja se on todellakin osoittanut olevansa itsepäinen sekä haasteellinen. :D Tessan myötä hurahdin rotuun täysin ja shiban luonne sopii hyvin vaatimuksiini. Tessan kanssa metsästettiin junnusertejä ulkomailta, mutta perheenlisäyksen vuoksi jäi se viimeinen serti hankkimatta ja samaten junnuvalion tittelit neljästä maasta. :( Tessan tultua tiesin, että tässä on se pieni rotu mitä voisin kuvitella joskus jopa kasvattavani, joten seuraavaksi alkoi kova taustatyö shiba urosta etsittäessä. Ja seuraava tie vei Tsekkeihin, kennel Z Volenského Dvoraan, josta haimme pulleron pojan Lucan. Lucan kanssa olemme käyneet treenailemassa näyttelykäyttäytymistä muutamissa mätsärissä ja junnuiän täytyttyä olisi tarkoitus mennä virallisiin näyttelyihin pyörähtämään.

Mutta seuraavaksi edessä on muutto uuteen kotiin ja uusiin tiloihin Maskuun. Tonttia löytyy vielä hieman enemmän ja aitaamissuunnitelmat ovat hyvässä vauhdissa. Kotiamme rikastuttaa myös iso uimalampi, jota pääsemme kohta puolin testailemaan.

Tällä porukalla pyöritämme arkeamme sekä tulevaisuudessa toivon työni tuottavan tulosta ja ensimmäiset kennel Thrillseekersin pennut näkisivät päivänvalon. Kasvatustyöni osiosta löytyy enemmän tietoa kasvatustyöni tavoitteista ja periaatteista sekä toiveistani Thrillseeers pentuja harkitseville. Rotujen omissa osioissa on tietoja niin roduista kuin niiden vaatimuksistakin.

Tervetuloa tutustumaan meihin, koiriimme ja tiloihimme!